Mietin pitkään, että voisin avautua kiusaaamisesta. Aihe on tuttu minulle, koska olen itse joutunut kiusaamisen uhriksi. Kaikki alkoi muutama vuosi sitten, kun aloin seurustelemaan sen hetkisen poikaystäväni kanssa. Liikuin kaupungilla, ensin sain katseita, pientä virnettä, lopuksi huudeltiin julkisilla paikoilla ilkeillä sanoilla. Ihmettelin pitkään mistä tollanen on alkanu ja mitä oon heille tehnyt. Taisin itse sanoa joskus takasin ilkeästi kun en jaksanut enään. Kiusaajani ehkä olivat kateellisia sen hetkisestä poikaystävästäni. Aluksi en välittänyt ollenkaan nauroin vain kuin lapsellisia ihmiset voivat olla. Yhtenä päivänä olin kavereideni kanssa keskustassa, kiusaajani lähti meidän perään ja halusivat hakata minut.. Aluksi olin huonoilla fiiliksillä, mutta tajusin etten ansaitse tollaista eikä kukaan muukaan! Sain ystäviltäni tukea ja jaksoin pinnistellä aina ylös sängystä enkä jäänyt kotiin makaamaan. Yhteen aikaan en uskaltanut mennä yksin edes kaupungille.
Kun menin ammattikouluun, tiesin että kiusaajani ovat siellä mutta en antanu asian häiritä. Jossain vaiheessa aloin ahistua ja tuntui siltä että kaikki kaatuu päälle. Makasin kotona enkä halunut liikkua missään. Itkin itseni uneen monena iltana ja mietin miltä tuntuisi olla muualla kuin täällä. Suoraan sanottuna elämänhaluni loppu kokonaan. Onneksi vanhempani jaksoi tsempata eteenpäin ja huolehti. Pyysin apua koulussa ja sain tukea ihanalta opinto-ohjaajaltani. Se oli ensimmäinen ihminen jolle uskalsin puhua miltä oikeasti tuntuu olla kiusaamisen uhrina. Joskus kun olin todella vihainen kuuleessani huutelua saatoin itsekkin sanoa ilkeästi, mutta voin luvata huusin vain muutaman kerran! En halua itse olla niin "pelle".
Miten opin olemaan välittämättä?
Koulussa asiaan puuttuttiin ja pidettiin keskustelua vanhempieni ja kiusaajien kanssa. Anteeksi annoin, mutta asiaa en varmasti koskaan unohda! Pääsin juttelemaan psykologin kanssa ja hän auttoi ajattelemaan, etten en ole ansainnut sellaista. Sain hyviä neuvoja ja aloin miettimään asioita positiivisemmin. En enään ottanut mitään itseeni, vaan nauroin kuinka lapsellisia ihmiset voivat oikeasti olla! Eihän se tietenkään aluksi ollut helppoa olla välittämättä, mutta toisesta korvasta vaan sisään ja toisesta ulos. Kannattaa aina muistaa, että tärkeintä on miten itse näet itsesi ja että läheiset ihmiset tietävät miten asiat on.
En enään mieti esim. voinko lähteä yksin kaupungille tai miten käy jos kiusaaminen taas jatkuu. Jos haluavat jatkaa niin antaa olla mua ei vois vähempää kiinnostaa! Toivon, ettei kukaan joudu kokemaan kiusaamista, mutta niin vain sitä tehdän jatkuvasti! Olkaa itse fiksuja, älkää lähtekö siihen mukaan. Neuvoina voin antaa, ettei koskaan kannata jäähä asioiden kanssa yksin! Rohkeasti vain pyytämään apua :)
